Aikuiskoulutus ja alanvaihto
kuin missä nyt työskentelen.
MIiten se käytännössä on mahdollista ?
Tulotaso ei juuri tästä kestäisi pudota.
Vastaus
Hei Arja,
Et kerro kysymyksessäsi mitään nykyisestä tulotasostasi tai nykyisestä ammatistasi, joten on hieman vaikea arvioida, millaisesta alanvaihdoksesta haaveilet. Työn ohella on kuitenkin mahdollista kouluttautua uuteen ammattiin, jos on alkanut tuntua siltä, ettei nykyinen työ enää inspiroi tarpeeksi.
Ylemmän korkeakoulututkinnon pystyy yleensä hankkimaan työn ohessa, jolloin opinnot eivät vaikuta suuresti totuttuun tulotasoon. Toisaalta jatkokouluttautuminen ei välttämättä tuo sitä haluttua aivan uutta ammattialanvaihtoa, jota toivot. Useimmiten täysin uuteen ammattiin kouluttautuminen vaatii intensiivistä otetta, eli saattaa myös vaikuttaa työssäkäyntimahdollisuuksiin.
Tarjolla on myös paljon aikuiskoulutusta, jota järjestetään viikonloppuisin, iltaisin tai intensiivikursseina, jolloin pystyisit myös opiskelun ohella käymään töissä.
Aikuiskoulutusten, yliopistojen ja ylempien ammattikorkeatutkintojen yhteishaun hakuaika on keväällä 4.3.–3.4.2013, joten olet ainakin onneksi hyvissä ajoin liikkeellä seuraavaa yhteishakua silmällä pitäen. Joihinkin aikuiskoulutuspaikkoihin saattaa myös olla jatkuva haku.
Käy lukemassa hieman lisää mahdollisesti sinulle sopivista koulutusmahdollisuuksista:
Onnea uuden ammatin etsintään!
NÄIN SIVUSTOMME TOIMII |
Etsi sinua |
|
Lähetä oppilaitokselle |
|
Oppilaitos vastaa |